Riku Virolainen

Riku aloitti tansin harrastamisen 10-vuotiaana ja on  suorittanut taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän jazz- ja nykytanssista sekä baletista sekä lyhyen oppimäärän flamencosta, rumbitasta, salsasta ja street dancesta. Tällä hetkellä hän opsikelee Step Up Schoolin erityiskoulutusryhmässä, Helsingissä. 

Riku on esiintynyt lukuisissa musiikaaleissa ja ollut eri artistien taustatanssijana. Hän on esiintynyt paljon niin Suomessa kuin Kiinassa asti sekä soolotanssijana että osana erilaisia ryhmiä. 

Riku on suorittanut Rumbitan lisenssiohjaajakoulutuksen kesällä 2011. Hän on toiminut koulussamme vakituiseja sijaisena lähes joka lajissa. Keväällä 2015 Riku perusti kouluumme esiintyvän New Way showtanssiryhmän, jonka opettajana ja koreografina hän toimii edelleen. Keväällä 2016 hän aloittaa uusien Commercial-tuntien opettamisen.